
Perinteiset Etupäivät Oulun Ultrassa
Etupäiviä vietettiin taas marraskuussa Oulun Ultrassa. Kiitoksia kaikille osallistuneille!
Seuraa Oulun Ultraa Facebookissa niin saat tiedon myös tulevista kampanjoista.
Kuka voi osallistua Etupäiviin?
Etupäivien 15 minuutin ultraäänitutkimus on tarkoitettu kaikille miehille, joita mietityttää jokin omassa terveydessä. Erityisesti virtsaamiseen liittyvät vaivat tai suvussa esiintyneet eturauhasvaivat tai vatsa-aortan pullistuma ovat syy tulla tutkimuksiin.
Mitä tällä tarkastuksella voidaan ja ei voida tutkia
Ultraäänitutkimus on hyvä ensisijainen tutkimus moneen vatsan alueen vaivaan. Se on nopea, kivuton ja helppo.
Ultraäänitutkimuksella ei kuitenkaan voida todeta esimerkiksi eturauhassyöpää vaan se vaatii koepalan ja magneettikuvauksen. Tutkimuksissa ei myöskään ole yksimielisyyttä siitä, ovatko vatsa-aortan seulontatutkimukset isossa mittakaavassa hyödyllisiä. Ultraäänitutkimus ei kuitenkaan ole vaarallinen.
Etupäivien ultraäänittutkimukset sopivatkin erityisen hyvin niille, joilla on eturauhaseen tai virtsaamiseen liittyviä oireita, kuten virtsaamisvaikeuksia tai tunnetta ettei rakko tyhjene kunnolla. Vatsa-aortan ongelmat ovat yleensä oireettomia.
Lisätutkimuksiin alennetulla hinnalla
Jos sonograaferi katsoo, että tutkimuksen tulos vaatii lisätutkimuksia, hän kertoo sen sinulle. Jos löydökset vaativat lääkärin tekemän ultraäänitutkimuksen, voit varata ajan Oulun Ultran lääkärille Etupäivien käynnin jälkeen. Saat normaalista tutkimushinnasta 60 €:n alennuksen, jolloin lisätutkimuksen hinnaksi jää 99 € (tavallisesti 159 €). Saat alennuksen mainitsemalla Etupäivien tutkimuksesta vastaanotossa.


Näin varaat ajan Oulun Ultran nettiajanvarauksen kautta
Etupäivät ovat tältä vuodelta vietetty! Kiitoksia kaikille!